Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita uunipellille valmiiksi leivinpaperi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, suola, leivinjauhe ja timjami yhteen. Lisää jauhoseos erissä, käännellen munavaahtoon. Kääntele lopuksi öljy sekaan.
Kaada taikina pellille ja paista uunin keskitasolla 8 minuuttia.
Laita pöydälle valmiiksi leivinpaperi. Kumoa uunista tullut kääretorttupohja leivinpaperille ja poista päältä toinen. Anna hetki jäähtyä ennen täyttöä.
Täyte: Pilko sipuli, tomaatit ja maustekurkku pieniksi paloiksi. Hienonna rucola. Sekoita kulhossa tuorejuusto ja majoneesi yhteen. Lisää mausteet. Sekoita joukkoon kaikki pilkotut aineet ja rucola.
Levitä täyte pohjan päälle. Ripottele kana päällimmäiseksi. Rullaa pohja ja aseta tarjoiluvadille.
Vatkaa smetana vaahdoksi. Sekoita joukkoon jugurtti ja mausteet. Levitä kuorrute kauttaaltaan tortun päälle.
Koristele unikonsiemenillä, kirsikkatomaateilla, rucolalla ja kanalla.